levy Se on mahtava jo mitoiltaan. 68 cd-levyä kolmessatoista kansiossa, jotka vievät hyllytilaa melkein puoli metriä ja soivat yhteen menoon 80 ja puoli tuntia – siis Jean Sibeliuksen tuotanto. Sen levyttämiseen ruotsalaiselta BIS-yhtiöltä kului yli 25 vuotta. Viimeisen osan ilmestyttyä julkaisut on nyt koottu yhteen.
Kirjo on todella laaja, sillä mukana ovat kaikki säilyneet työt koululaisen kamarimusiikkisepitelmistä viimeisiin urkusävellyksiin. Nuottiarkistojen kätköistä on tuotettu kymmeniä ensilevytyksiä, myös pääteosten varhaisvaiheista.
Kun sarjaa kuuntelee järjestyksessä, paljastuu, että koko joukko kansallissäveltäjämme luomuksista on harmitonta salonkimusiikkia.
Mutta herkkuja on kylliksi, ja niitä sisältyy jokaiseen kansioon. Parasta antia ovat sävelrunot ja viulukonsertto, jousikvartetto Voces intimae, osa lauluista ja hienot näyttämöteokset.
Maininnan ansaitsee myös melko tuntematon, säveltäjän ainoaksi jäänyt ooppera Neito tornissa. Sen wagneriaaninen paatos on kaukana tuohivirsuromantiikasta. Sokerina pohjalla kuullaan ainut säilynyt tallenne Sibeliuksesta kapellimestarina – Andante festivo vuodelta 1939.
Koko tuotannon ja levysarjan kruunaavat seitsemän sinfoniaa. Ne ovat lajinsa valioita ja sinfonisen logiikan päätepiste. Kuolemanvakava neljäs sinfonia teki vaikutuksen kalastajafilosofi Pentti Linkolaankin siinä määrin, että tämä myönsi ihmiskunnalle ainakin osittaisen oikeutuksen olemassaoloon, "jotta Sibeliuksen sinfoniat saavat soida jatkossakin".
BIS:n tuotantoasennetta kuvaa, että vähäpätöisimmätkin katkelmat on levytetty antaumuksella. Heikkoa lenkkiä saa hakemalla hakea.
Kamarimusiikin pääesiintyjiä ovat viulisti Jaakko Kuusisto ja sellisti Taneli Turunen, pianosävellyksistä vastaa Folke Gräsbeck. Vokaaliteoksissa Anne Sofie von Otterin ja Helena Juntusen äänet hallitsevat ilmatilaa, ja Jorma Hynnisen Laulu ristilukista saa veren hyytymään. Osmo Vänskän ja Lahden kaupunginorkesterin versiot sinfonioista ovat jo ehtineet saavuttaa klassikon aseman.
Silti tarjoan vaihtiehdoksi myös sarjan ulkopuolelta Paavo Berglundin väkevää kapellimestaritaidetta. Tai gremaanista "Sibelius-lähettilästä" Herbert von Karajania, joka teki virtaviivaiset levytyksensä aikana, jolloin Sibeliusta pidettiin Keski-Euroopassa kummajaisena. Niin ikään yksinlaulujen tulkkina Karita Mattila on minulle ykkönen.
Joka tapauksessa BIS:n mammuttityö on merkkipaalu, johon Sibelius-levyjä jatkossa verrataan. Valmistumisen kunniaksi megaopukselle on annettu yhtenäinen graafinen ilme, ja alkuperäiskansien toritaide on vaihdettu Seppo Sirkan järvimaisemaan lentävine joutsenineen.
Kokoelma on mainio lahjaidea näin joulun lähestyessä tai vaikkapa tasavuosia täyttäville. Ja jos 68 levyä tuntuu liioittelulta, osia voi ostaa myös yksittäin.
Erityisen lämpimästi suosittelen levyjä niille, joille Sibelius on vain sisun ja saunan synonyymi. Hänen musiikkinsa on niin paljon enemmän kuin pelkkää kareliasarjaa ja kansallista uhoa: osa yhteistä eurooppalaista identiteettiä. * * * *
Kirjoitus on julkaistu Eeva-lehden numerossa 11/2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti