musiikki Jalkapallon suurvaltojen mittelö maineesta ja kunniasta on huipentumassa Etelä-Afrikan viheriöillä. Tapana on, että ennen kuin pelaajat päästetään potkimaan palloa, soitetaan molempien kilpailijajoukkueiden kansallishymnit. Mikään ei voita kunnon kansallislaulua taisteluhengen nostattamisessa, joten ei ole yhdentekevää, mitä kentän reunalla esitetään. Hurjimmatkin huligaanit hiljentyvät – tai laulavat mukana.
Kansallislaulujen kilpailussa valttia ovat sävelmän tunnistettavuus ja tarttuvuus sekä häpeilemätön paatos. Ankaran karsinnan jälkeen on ilmeistä, että useimmat Aasian, Afrikan ja Amerikkojen maiden hymneistä putoavat jo alkuerissä. Vai osaako joku viheltää ulkoa vaikkapa Brasilian sävelmän?
Yhdysvaltojen ehdokas muistetaan, mutta varmat välierälaulut tulevat vanhan mantereen vihollismaista Ranskasta ja Englannista, joilla molemmilla on hienot hymnit. Myös Venäjä olisi vahvoilla entisellä neukkukappaleellaan, mutta se ei ole Etelä-Afrikassa mukana. Kotoista Maamme-lauluakaan ei jostain syystä kisoihin kelpuutettu, joten ennakkosuosikin paineet on kasattava Saksan harteille.
Saksan viisu on kaikille tuttu, mutta se ei ole mitä tahansa muzakkia vaan wieniläisklassikko Joseph Haydnin vuonna 1797 Itävallan keisarin kunniaksi säveltämä Keisarihymni. Kun Habsburgien imperiumi kukistui ensimmäisessä maailmansodassa, saksalaiset omivat sävelmän muitta mutkitta ja ovat rakastaneet sitä siitä lähtien über alles.
Haydnin hymni on näennäisen yksinkertainen, taidokkaasti punottu melodiaketju, jonka kuluessa tunnelma tiivistyy. Kuuluisin kohta on kertosäe, jossa lauletaan täysin palkein alaspäin laskeva sävelkulku. Tarkemmin kuunneltuna jakso on tuttu toisestakin yhteydestä, nimittäin Wolfgang Amadeus Mozartin motetista Exsultate, jubilate, aivan sen Alleluia-osan lopusta. Mozart sävesi kirkollisen teoksensa 16-vuotiaana, siis jo 24 vuotta ennen Haydnia, joka on saattanut olla läsnä esityksissä.
Halusiko Haydn tehdä kunniaa nuoremmalle kollegalleen lainaamalla ystäväänsä näin tärkeässä kohdassa, vai onko kyse pelkästä sattumasta? Vastaus jää historian hämärään. Varmaa on vain, että Saksan kansallislaulu kohoaa niin tunnevoimaiseen loppuhuipennukseen, että se herättää kenessä tahansa pienen teutonin.
Ehkä tämä kaikki selittää, miksi takavuosien brittihyökkääjä Gary Lineker päätyi paljon lainattuun kiteytykseen jalkapallon syvimmästä olemuksesta: "Jalkapallo on peli, jossa 22 miestä juoksee 90 minuuttia pallon perässä ja lopulta Saksa voittaa."
Kirjoitus on julkaistu Eeva-lehden numerossa 7/2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti