levy Kuluva vuosi on yhtä oopperan juhlaa. Keväällä vietettiin Richard Wagnerin 200-vuotispäiviä, ja tämän kuun kymmenentenä tulee kuluneeksi 200 vuotta Giuseppe Verdin syntymästä.
Juhlavuoden runsaan levytarjonnan hauskimpia oivalluksia on tuplalevy Viva Verdi! Sen kappaleet on koottu parhaiden Verdi-levytysten joukosta, mutta epätavallista on se, että valinnoista vastaa huipputenori Rolando Villazón.
Kokoelman laulajalista on pökerryttävä. Ääneen pääsevät valovoimaisimmat oopperatähdet 1970-luvulta nykypäivään Joan Sutherlandista Katia Ricciarelliin ja Anna Netrebkoon, Luciano Pavarottista Placido Domingoon ja Joseph Callejaan. Vuoron saa tietysti myös Villazón itse.
Ohjelmiston pääosassa ovat Verdin keskikauden oopperoiden Rigoletton ja La traviatan suosikkisävelmät, Aïdan mahtipontiset joukkokohtaukset sekä Requiem. Säveltäjän varhaistuotannosta Villazón on kelpuuttanut mukaan vain Nabuccon orjien kuoron.
Monelle Verdin ystävälle painotus on varmasti mieleen, mutta se on myös kokoelman heikkous. Turhan vähälle huomiolle jäävät kaksi viimeistä oopperaa, jotka ovat kuitenkin säveltäjän todelliset täysosumat.
Aïdan kantaesityksen jälkeen Verdi oli vannonut, ettei säveltäisi enää yhtään oopperaa. Mieli muuttui kymmenisen vuotta myöhemmin, kun hänelle tehtiin tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Eläkeläissäveltäjä sai tilaisuuden luoda musiikin loistavaan librettoon, joka perustui Shakespearen näytelmään.
Verdi innostui. Otellosta tuli hänen väkevin draamansa ja valtaisa menestys.
Mutta Verdi ei olisi ollut Verdi, ellei hän olisi yllättänyt kaikki uudistumalla täysin vielä 80-vuotiaana.
Syntyi jälleen ooppera Shakespearen aiheeseen – tällä kertaa kihelmöivä komedia Falstaff. Sen teksti pulputtaa italialaisen puheenparren poljennolla, ja musiikki rakentuu lukemattomista pienistä melodian pätkistä, joista yksikään ei nouse ylitse muiden.
Falstaffissa Verdi loi moderneimman ja nuorekkaimman partituurinsa. Sen kolmannen näytöksen kasteenraikas öinen metsä herättää henkiin Kesäyön unelman lumouksen.
Säveltäjä latasi kaiken osaamisensa huikeaan loppufuugaan, jonka sanoma kuuluu: Kaikki maailmassa on pilaa!
Se oli tragedioilla laakerinsa ansainneen mestarin lopullinen viesti jälkipolville.
Kuunneltavaksi myös:
Otello – Tullio Serafinin johtama levytys vuodelta 1960, pääosissa Jon Vickers, Leonie Rysanek ja Tito Gobbi
Falstaff – Arturo Toscaninin johtama monofoninen levytys vuodelta 1950. Jos ainoastaan stereoäänitys kelpaa, kannattaa hankkia Herbert von Karajanin levytyksistä vuoden 1956 versio.
Kirjoitus on julkaistu Eeva-lehden numerossa 10/2013.
