joulumusiikki Elettiin vuotta 1818, ja joulu lähestyi. Pienen itävaltalaiskylän kanttorilla oli ongelma, sillä urut olivat rikki ja joulukirkkoon piti saada musiikkia.
Hän sai ajatuksen.
Oli sepitettävä uusi sävelmä, jota voisi säestää urkujen asemesta kitaralla.
Kanttori muisti kolmijakoisen siciliano-rytmin (pam-papam-pam). Sitä oli käyetty jo iät ja ajat joululaulujen yhteydessä. Niin olivat tehneet säveltäjät Bach ja Händel suurissa oratorioissaan, joiden pastoraalikohtauksissa musiikki keinui leppoisassa 6/8-tahtilajissa, kun paimenet olivat kedolla ja Neitsyt Maria tuuditti pienokaistaan betlehemiläisessä karjasuojassa. Siciliano oli tuttu myös Arcangelo Corellin Joulukonsertosta, jota esitettiin ja esitetään yhä paavin messussa joka joulu. Ja monesta muusta.
Kanttori tunsi perinteen velvoittavan, ja niinpä hän sävelsi seimen lapselle kehtolaulun sicilianon tahtiin. Sitä paitsi rytmi soveltui mainiosti kitaralla soitettavaksi.
Joulu tuli, ja sävelmä pelasti juhlan.
Sukupolvien saatossa melodia tarttui, ja nykyään se on sicilianoista tunnetuin. Tosin sitä lauletaan yleensä niin hitaasti ja suuren hartauden vallitessa, että letkeää rytmiä ei ole helppo huomata.
Kanttori oli nimeltään Franz Gruber ja sävelmä Jouluyö, juhlayö.
Maailman kuuluisinta joululaulua lauletaan tänäkin jouluna kautta kristikunnan.
Kirjoitus on julkaistu Eeva-lehden numerossa 12/2011.
